Submit your work, meet writers and drop the ads. Become a member
Julia Anniina Mar 2016
pyysin kauniisti
työntäisit sormet syvemmälle
kaivaisit ulos sen pelon
jota olen itse yrittänyt saada ulos
jokaisen lauseen myötä
varoen läikkymästä päällesi

lamauttava kipu
jossakin rintakehän seudulla
valmiina lainehtimaan yli
ehkä sussa ei ole sitä järjen ääntä
tai sitten halusin leikitellä tulella

nyt, mene kauemmas
koska olen metsäpalo
ja saatan tarttua takinkauluksiisi
ensimmäisen tuulenvireen käydessä
Julia Anniina Mar 2016
Kävelen ohi muurin päälle kiivenneen poikajoukkion
Heillä on ylös käärityt housunlahkeet
rikkinäiset kengät
vaniljalta tuoksuvia sikareita
reput täynnä kolisevia tölkkejä
Kaiuttimista soi sama kappale
jota kuuntelin viime kesänä
kun taivas oli tummennut mustelman väriseksi
ja onnellisuus tuntui kylmänä hikenä paidan alla
vaikka myöhästyin viimeisestä linja-autosta
Kotiin tullessa piti piilotella naurua äänessä
vaikka isäkin oli juonut sinä iltana
28
Quietas, dormidas están,
las treinta, redondas, blancas.
Entre todas
sostienen el mundo.
Míralas, aquí en su sueño,
como nubes,
redondas, blancas, y dentro
destinos de trueno y rayo,
destinos de lluvia lenta,
de nieve, de viento, signos.
Despiértalas,
con contactos saltarines
de dedos rápidos, leves,
como a músicas antiguas.
Ellas suenan otra música:
fantasías de metal
valses duros, al dictado.
Que se alcen desde siglos
todas iguales, distintas
como las olas del mar
y una gran alma secreta.
Que se crean que es la carta,
la fórmula, como siempre.
Tú alócate
bien los dedos, y las
raptas y las lanzas,
a las treinta, eternas ninfas
contra el gran mundo vacío,
blanco a blanco.
Por fin a la hazaña pura,
sin palabras, sin sentido,
ese, zeda, jota, i...

— The End —